Hajamietteitä sukututkimuksen tiimoilta

 

Kävin Suomassa vieraillessani taas hautausmailla hautakiviä katselemassa ja valokuvaamassa. Pielavedellä Lehtolammin hautausmaalla silmiini osui laputettuja hautakiviä, joista muutamia kuvasin. Nämä laputetut hautapaikat oli katsottu hoitamattomiksi, mikä viittaa siihen, ettei hautakivessä mainituille henkilöille taida olla ainakaan paikkakunnalla eläviä sukulaisia.

Kuvan hautakivestä oli ensimmäinen ajatukseni, että haudassa oli saman perheen jäseniä, esimerkiki mies ja hänen kaksi vaimoaan. Lähemmin vuosilukuja tarkastelemalla näytti tämä olettamus kuitenkin aika kummalliselta, sillä naisista vanhempi, Hilja, oli kuollut vain muutama vuosi ennen Fiaa. Olisiko todellakin tuo alimpana mainittu Pekka mennyt vanhoilla päivillään leskenä uusiin naimisiin. Ja miksi Fialla oli eri sukunimi kuin muilla?

Tätä arvoitusta ryhdyin sitten kotiin palattuani selvittämään.

Hilja ja Pekka löytyivät molemmat Pielaveden syntyneistä. Hilja, eli kastettujen luettelon mukaan Hilia, Taavetintytär Mykkänen oli syntynyt Tuovilanlahden numerossa 10 ja Pekka Pekanpoika Nevalainen Lampaanjärven numerossa 8. Mutta Fia Karhusta ei löytynyt Pielavedeltä ollenkaan. Mikäs nyt neuvoksi?

Ei siis muuta kuin vihittyjen luetteloita selailemaan. Pekkaa ei sieltä heti löytynyt, mutta Hilja Mykkänen Tuovilanlahdesta löytyi. Sulhasena oli vain ihan toinen mies - vihkimerkinnän mukaan oli Hilja vihitty 4. joulukuutta loinen Veikko Karhusen kanssa. Veikon kohdalla kyllä kerrottiin, mille rippikirjan sivulle hänet oli kirjattu, vaan viimeisin netistä löytyvä rippikirja päättyi vuoteen 1900. Onneksi maattomat eli esimerkiksi nuo loiset oli kirjattu rippikirjaan sukunimen mukaan aakkostettuina, ja sieltäpä löytyikin mylläri Vilho Pekanpoika Karhunen ja hänen vaimonsa Maria Loviisa Nevalainen, ja lastenkirjasta heidän yhdeksän lastaan, näitten joukossa 6. marraskuuta 1881 syntynyt Veikko.

Koska Tuovilanlahti on kuulunut myös Maaningan seurakuntaan, lähdin etsimään Veikkoa ja Hiljaa Maaningan puolelta. Sieltäpä sitten löytyi Tiensivun vuokrapalstalta myös tuo hautakiven Fia, joka oli kastettujen luetteloon ja rippikirjaan merkitty nimellä Viija, sekä isoveli, 13. maaliskuuta 1905 syntynyt Heino ja 31. maaliskuuta 1909 syntynyt ja saman tien kuollut pikkuveli Veikko. Isä-Veikon kohdalla oli huomautussarakkeessa kirjoitettu jotakin hyvin pienellä präntillä, ja kurkistus sanomalehtiarkistoon taisi valaista asiaa. Tuovilanlahdesta oli nimittäin ollut kaksi miestä käräjillä helmikuussa 1903, joista toinen oli renki Veikko Karhunen. Veikko oli tuomittu kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen osallisuudesta törkeään pahoinpitelyyn. Näin kertoo sanomalehti Uusi Savo 26. helmikuuta 1903.

Veikko ja Hilja elelivät vuokrapalstallaan Tuovilanlahdessa aina Veikon kuolemaan asti. Siellä heille syntyy vielä kolmas poika, Iikka, 18. kesäkuuta 1913, mutta elää vain puolivuotiaaksi ja haudataan tammikuussa 1914. Seuraavana vuonna vain 33-vuotias Veikko menehtyy keuhkotautiin toukokuun toiseksi viimeisenä päivänä ja haudataan Maaningalla 6. kesäkuuta 1915. Hilja elelee lapsineen Tuovilanlahdessa vielä pari vuotta, mutta vuonna 1920 on hän muuttanut muualle, ja löytyy henkikirjasta Pekka Nevalaisen puolisona Pielaveden Löytynmäen numerossa 6. Mutta miten Hilja kahden alaikäisen lapsensa kanssa tuonne Löytynmäkeen on eksynyt? Selitys löytynee sukulaisuussuhteista - Pekka Nevalainen on Hiljan ensimmäisen puolison serkku. Sukulaisia ovat siis nuo kolme saman hautakiven alla lepäävät, vaikk'eivät aivan ensiksi olettamallani tavalla.

Fia, eli kaikissa kirjallisissa dokumenteissa savolaisittain Viija, kuoli ilmeisesti naimattomana. Ehkäpä siinä meni joltakulta savolaispojalta hyvä emäntä sivu suun, sillä Savon Sanomat tietää kertoa, että voden 1935 Pielaveden ja Keiteleen maatalousnäyttelyssä on pielavetisen Viija Karhusen kehräämä pellavalanka päässyt palkintosijalle.

Hilmalla ja Pekalla ei liene ollut yhteisiä lapsia. Hilman vanhimmasta pojasta, Heino Kathusesta, on vaikea löytää tietoja. Liekö tämä Heino ollut se huono-onninen postinjakaja, jolle kävi pakkastalvena 1927 kehnosti, ja josta Pohjois Savo kertoo 27.1.1927: