Reittu Jäppinen ja hänen kovapäinen vävypoikansa Hannu
Reittu Jäppisen hautakivestä Lehtolammin hautausmaalla voi hyvällä tahdolla lukea nimen Fredrik Jäppinen sekä hänen syntymä- ja kuolinpäivänsä. Vaan ei enää kauan, sillä tämäkin hauta on todettu hoitamattomaksi ja siirretty seutrakuntayhtymän omistukseen.
Vaimon nimeä ei hautakivestä löydy, joten hän lienee kuollut jo aiemmin. Mutta vaimo Reitulla oli, samoin yksi tytär sekä pari lapsenlasta. Jonkin aikaa oli Reitulla vävypoikakin, Hannu Torstinpoika Eskelinen, joka perisuomalaisen jääräpäisyytensä tähden ei vanhaksi elänyt.
Reitun ja hänen puolisonsa Akaatta Ruotsalaisen ainoa tytär Elin Maria syntyi 25. lokakuuta 1884 Pielavedellä Löytynmäen numerossa kaksi, missä Reittu oli tuohon aikaan renkinä. Kovin pitkään ei Reitulle renginpestejä riittänyt vaan perhe esiintyy sekä rippi- että henkikirjoissa loisen tittelinä. Perhe siis asui lähinnä toisten nurkissa ilman omaa vakituista asuntoa ja sai toimeentulonsa erilaisista hanttihommista. Reittua voisi lähinnä kutsua alivuokralaisena asuvaksi sekatyömieheksi. Ajan myötä Reittu pääsi ylenemään torppariksi Venetmäen Lippolaan ja sittemmin lampuotiksi asumaan Aukusti Kataisen omistamaa osuutta Kyöstilän talosta Lampaanjärvellä
Elin Maria ja Hannu Torstinpoika vihittiin 3.11.1906. Hannu oli toiseksi nuorin Torsti Ollinpoika Eskelisen ja hänen ensimmäisen vaimonsa Albertiina Karhusen kuudesta lapsesta. Perhe oli muuttanut vuonna 1880 Maaningan Haatalasta Pielavedelle Pangan numeroon 3, mistä Torsti Eskelinen pääsi lampuotiksi eli oli vuokrannut Katajamäki-nimisen tilan, jonka omisti savonlinnalainen kauppaneuvos Johan Kolis - tai paremminkin hänen perikuntansa, sillä kauppaneuvos Kolis oli kuollut jo 1878 .Täällä perhe asui aina vuoteen 1896 saakka. Sen jälkeen tuli lampuotista torppari ja uudeksi asuinpaikaksi tuli Pielaveden Pukaran numero 1, jonka omisti Halla osakeyhtiö. Pukara tuskin on ollut varsinainen kylä, mutta Pukaran talo sijaitsee vieläkin Ison Pajusen rannalla, ja Maaningantien pohjoispuolelta löytyy siitä lähistöltä Pukarankangas. Nykyään alue lienee Pajuskylää. Torsti-isä ei ehtinyt nuorimman poikansa häihin, sillä hän kuoli keuhkotautiin toukokuussa 1902. Äiti Albertiina oli kuollut jo 1891. Isänsä jälkeen torppariksi ryhtyi pojista keskimmäinen, Samuli.
Avioliiton myötä tuli Hannu Eskelisestä lampuotin vävy ja hän muutti appivanhempiensa luokse Lampaanjärvelle. Parin vuoden yhteisasumisen jälkeen tiet erkanivat, vaikea sanoa johtuiko tämä epäsovusta vai siitä, ettei torpan vuokrasta ja taksvärkeistä selvitty edes kahden pariskunnan voimalla. Vuonna 1910 asui Reittu vaimoineen joka tapauksessa loisen tittelillä Lampaanjärvellä ja Hannu puolisonsa ja pienen poikansa kanssa Lappetelän puolella.
Vuosi 1910 jäi Hannu Eskelisen viimeiseksi. Vast'ikään 35 vuotta täytettyään hän upposi syysjäihin ja hukkui. Yksi lehtiuutinen kertoo Hannun eläneen torpparina Venetmäellä ja hukkuneen Lampaanjärveen ja toisessa lehdessä hänen sanotaan hukkuneen Pieneen Lampaanjärveen, jonka rannala hänen asumuksensa oli. Pieni Lampaanjärvi lienee aikoinaan kuivattu eikä sitä löydy kartasta kuin nimenä, ja senaikaiset torpanpaikat lienevät aikoja sitten metsittyneet.
Tarinan mukaan Hannu oli lähtenyt puolilta päivin jäätä myöten järven toisella puolella sijaitsevaan torppaan asioilleen vaan oli matkan puolivälissä pudonnut jäässä olevaan railoon. Hän oli kuutanut apua ja heittänyt hattunsa jäälle ikään kuin merkiksi uppoamispaikasta. Avunhuudot kuuli poikanen, joka oli oitis hakenut apua torpasta hukkuvaa pelastamaan. Mutta vasta muutaman tunnin päästä oli vainaja saatu ylös vedestä.
Merkillistä tässä tapauksessa oli lehtitietojen mukaan se, että saman vuorokauden kuluessa oli Hannu Eskelinen jo ennättänyt pelastautua heikkoihin jäihin upottuaan. Ensimmäisellä kerralla hän pääsi kuiville omin avuin, kävi kotonaan vaihtamassa kuivat ylleen ja lähti uudelleen matkaan. Tälläkin kertaa oli jää pettänyt, ja taas oli Hannu siitä selvinnyt. Seuraavalla kerralla oli hän kuvannut kiertää järven vaan kuitenkin lähtenyt uhkarohkeasti oikaisemaan järven yli. Tämä jäi sitten hänen viimeiseksi reissukseen omin jaloin. Seuraavan kerran hänet vietiin arkussa kirkkomaalle.
Mikä lienee ollut se tähdellinen asia, jonka toimittamisen vuoksi ei mies kahdesta onnettomuudesta ottanut opikseen vaan lähti samoille jäille vielä kolmannenkin kerran. Vähemmän kovapäinen henkilö olisi voinut ottaa opikseen jo ensimmäisestä kastumisesta ja jäänyt odottamaan jäitten vahvistumista.
Hannun leski poikineen palasi aikanaanasumaan vanhempiensa tykö Lampaanjärvelle, missä Reittu vielä 1920 oli Katajamäen torpparina. Heidän myöhemmistä vaiheistaan ei tarina kerro.
Kommentit
Lähetä kommentti